Yhteystiedot

Kaarina Vienola

kaarina_vienola@hotmail.com

SYKSY 2016

Suunnittelutapaaminen syyskuussa. Aika ja paikka vielä avoin.

KEVÄT 2016

Aloitetaan toiminta maanantaina 8.2.2016 klo 13. Tarkemmat tiedot tulevat ensi viikolla.

Hyvää Uutta VuoTTA

TAVATAAN STELLASSA 12.4.

Syksy 2015

Suunnittelutapaaminen Stellan kahviossa perjantaina 18.9.2015 klo 10-12.

Kahvitarjoilu.

Teemmekö matkan ja mihin? Olisko Iisalmi kiva (kävin eilen Iisalmessa ja olen ihastunut nyt siihen - kaupunkiesitteen nimikin on:  Iisalmi - Positiivisuuden alkulähteillä)? Vai Jyväskylä? Vai joku muu kaupunki? Teatteriin vai muihin kulttuuririentoihin?

Keskustellaanpa näistä.

Marraskuu:

Tässä kuussa jäljellä vielä "Jouluksi kuntoon" projektin aloitus 23. päivä ja teatterimatka.

Joulukuussa yhteinen jouluateria.

Joulu tulee!

Tiedoksi:

Kevät 2015

Ensimmäinen kokoontuminen maanantaina 12.1. klo 9-11 Stellassa. Kevätkauden ohjelman suunnittelua.

Hyvää vuodenvaihdetta!

Syksyn 2014 ohjelma

Alustava ehdotus:

- kokoonnutaan elokuun viimeisellä viikolla kahville

- ensimmäinen toimintapäivä syyskuun puolenvälin jälkeen, jos onnistuu aikataulullisesti, niin se on hengellinen tilaisuus

- tarkistetaan Elixiirin tilanne mitä tarjolla

- liikuntapäivä ja ohjeita

- ym ym

 Kevään 2014 ohjelma

Maanantai

20.1.2014            klo 13-15      

Kaupungintalon lounashuone

Näkymiä vuoden 2014 vanhustenhoitoon

Alustus: vanhustyön johtaja Niina Kaukonen

Kahvitarjoilu

 

Maanantai

17.2.2014            klo 10-14

Toimintapäivä Kyyhkylässä

Kuntosali, inbodymittaus (rasva), paraffiinihoito käsille, hydrojet hierontapatja

Lounas

 

Maanantai

17.3.2014            klo 13-15

Elixiiri, osoite: Porrassalmenkatu 26

(Huom. Seniorisentteri toimii samoissa tiloissa)

Sairaanhoito-opiskelijat ja toiminnanohjaaja Hanna Kuitunen:

 Alustus:         Miten vanhuutta kuvataan kirjallisuudessa ja taiteessa

Keskustelu:    Miten se koetaan

Kahvitarjoilu

 

Maanantai

5.5.2014 klo 8-

Virkistysmatka Ruotsinpyhtäälle, Loviisaan ja Malmgårdin kartanoon

 

 Lisäksi:

Keskiviikkona 29.1.2014 klo 12

Annakotiin tutustuminen ja ruokailu (n. 6 euroa)

Noin 15 osallistujaa

 

Toiminnan yhteyshenkilöt:     Kaarina Vienola: 044-3567751                                                          Anja Tuukkanen: 050-3714115

 

Syksy 2013


Toiminta alkaa tiistaina 3.9.2013 klo 14.

Paikka: Porrassalmenkatu 26, Elixiirin tilat

Aihe: Seniorisentteri on muuttanut Elixiirin tiloihin ja tutustumme sen toimintaan. Samalla muistelemme Kyyhkylän aikoja 40 vuoden takaa ja juomme kakkukahvit.

Ilmoittaudu Anjalle tai Kaarinalle perjantaihin 30.8. mennessä.

Muu syksyn ohjelma jaetaan siellä.

--------------------------------------------------------------------

Kevät 2013

Virkistysmatka

Teatterimatka Lappeenrantaan lauantaina 20.4.2013. Esitys klo 13. Hinta noin 70 euroa (hintaan sisältyy ruokailu). Yhteyshenkilö Anja Tuukkanen.

Muu ohjelma

Tammikuu 2013

FM Hannele Wirilander kertoo Kyyhkylän uudesta historian kirjasta maanantaina 21.1. klo 14 -15.30 Mikkelin kaupungintalon lounashuoneella. Kahvitarjoilu ja ennakkoilmottautuminen

Helmikuu 2013

Vanhustyön johtaja Niina Kaukonen kertoo "Mikkeli huolehtii vanhuksistaan" maanantaina 11.2. klo 14 - 15.30 Mikkelin kaupungintalon lounashuoneella. Kahvitarjoilu

Maaliskuu 2013

torstai 21.3. klo 14-16 Elixiiri

Ikääntyvien terveyden edistäminen

Terveydenhoitajaopiskelijoiden alustus ja keskustelu, kahvitarjoilu

-teeman alla kokoontumisia yhteensä neljä eri kertaa, kaikki Elixiirissä

tiistai 26.3. klo 14-16

keskiviikko 3.4. klo 14-16

torstai 11.4. klo 13-15

Yhteisesti:

- mielipiteitä ja toivomuksia Elixiirin kehittämisestä 19.3. klo 14.

- mielipiteitä ikääntyvien kampusajattelusta: ohjattua liikuntaa ja omakustanteista ruokaa opiskelijoiden kampusalueella - mitä mieltä ollaan?

Syksy 2012

22.9.2012 lauantai klo 9.

Teatterimatka Kuopioon. Siunattu hulluus.

1.10.2012 maanantai klo 10.30-

Toimintapäivä Kyyhkylässä. Kunnon mittausta, lounas.

15.10.2012 maanantai klo 14.00

Terveydenhoitoalan opiskelijoiden järjestämä tilaisuus Elixiirissä:

Mitä osaamista tarvitaan tulevaisuuden vanhustyössä?

Kahvitarjoilu.

Marraskuussa. Aika vielä avoin.

Henkinen hyvinvointi? tai muu aihe. Sairaalapastori Leevi Piispa.

Joulukuussa

Jouluinen ateria Kyyhkylässä maanantaina 3.12.2012 klo 12.30. Vastuuhenkilönä Anja Tuukkanen.

.................................................................................................................

 Kevät 2012

19.1.2012 klo 10-12 (12-14)

Inbodymittaukset, keskustelu tuloksista ja ruokailu

Toiselle ryhmälle kuntosali ja ruokailu

Mikkelin amk:n fysioterapeuttien järjestämä projektiharjoittelu:

31.1.2012 klo 10-12 kuntotestaus, Mamk, rakennus D, Patteristonkatu 3

7.2.2012 klo 10-12 tasapainorata, Mamk, sama rakennus

13.2.2012 klo 10-12 kevyt kuntojumppa, Mamk, rakennus U

21.2.2012 klo 10-12 kuntosali, Mamk, rakennus U

Viikko 9 tai 10 vesijumppa/vesijuoksu Naisvuori ?

Tiistai 14.2.2012 ystävänpäivänä

klo 14-15.30

Mikkelin kaupungin virastotalon lounashuoneen kabinetti

Prof. Veli Matti Huittisen esitelmä "Tiedosta ja viisaudesta"

Kahvitarjoilu

Keskiviikko 25.4.2012

Virkistysmatka Aira Samulinin Hyrsylänmutkaan sekä Hämeenlinnaan

Lähtö Mikkelistä klo 7.00

......................................................................................................................

Kyyhkylän eläkeläiset

Ikäneuvola

 

SYKSYN 2011 OHJELMA

 

22.9.2011 torstai                

Toimintapäivä Kyyhkylässä

 

- klo 9.30-11.30 kehoanalyysimittaukset (mittaus on henkilökohtainen ja kestää noin 5 min/henkilö)

- klo 12-13 lounas (ilmainen)

- klo 13-13.45 ravitsemusluento

- klo 14-14.45 kehoanalyysi ja ryhmäpalaute

- klo 15.00 uuden hotelli Rusthollin esittely

 

 

18.10.2011 tiistai klo 14.00                     

Ikähoivan järjestäminen Mikkelissä lähivuosina

Vanhusten palvelujen vastaava ylilääkäri Tapio Anttonen

Paikka: kaupungin virastotalon lounashuone, Maaherrankatu 9-11

 

-          ikähoiva muuttuu radikaalisti Suomessa lähivuosina ja Mikkelissä jo ensi vuonna

 -          Tapio Anttonen vastaa kaikenlaisiin kysymyksiin

-          kahvitarjoilu

 

24.11.2011 torstai klo 13.00                    Seurakuntatalon aulakahvio 1.krs

Elämän monet kasvot                               - kahvitarjoilu

Rovasti Marja Kosonen                           

                                             

1.12.2011 torstaina klo 12.30-14.30  pikkujoulu Kyyhkylässä ( henkilökunnan ruokasali)

-          jouluista ruokaa hintaan 12 euroa

..........................................................................................................................................

Kyyhkylä  
Eläkeläiset Kevään 2011 ohjelma
Ikäneuvola
aika   aihe ja luennoitsija       paikka
14.1.2011 Miten ehkäistä masennusta? Arkivoima
perjantai psykiatri Pekka Ruohonen Arkistokatu 12
klo 11.00 kahvi- ja karjalanpiirakkatarjoilu
26.1.2011 Elinikäisestä oppimisesta Elixiiri
keskiviikko terv.h.m. Tuula Tarhonen Porrassalmenk. 26
klo 10.00 kahvitarjoilu
9.2.2011 Nivelsairaudet Kyyhkylä,
keskiviikko ylilääkäri Timo Aalto luentosali
klo 13.-14.
klo 12.30 ruokailu
2.3.2011 Vakuutuksista ja jälkisäädöksistä Ouuspankin alakerta
klo 14.00 pankin lakimies läsnä
kahvitarjoilu
9.3.2011 Keskusteluja Mikkelin vanhushuollosta Mikkelin virastotalon
keskiviikko johtava virkamies Niina Kaukonen lounashuone
klo 14.00 Maaherrankatu 9-11
ruokailumahdollisuus klo 12.30 alkaen alakerta, käynti ovesta
hinta 7,30 suoraan
23.3.2011 Pelakuun tarjoamat palvelut Pelakuu
keskiviikko Hilkka Hirvelä Porrassalmenkatu 39
klo 13.00 kahvitarjoilu  L 3
6.4.2011 Terveydenhuollon opiskelijoiden Elixiiri
keskiviikko ajatuksia vanhustenhoidon tulevaisuudesta Porrassalmenkatu 26
klo 14.00 kahvitarjoilu
13.4.2011 Virkistysmatka Kotkaan tarkempi ohjelma
keskiviikko  tutustuminen Merikeskus Wellamoon, myöhemmin,
Muistojen taloon, ruokailu Kairossa lähtö noin klo 8
4.5.2011 Kevätkauden päättäjäiset Kyyhkylän rantasauna
keskiviikko Terveydenhuollon opiskelijoiden
klo 17-20 järjestämä tilaisuus
5.1.2011/KV/PR

 ........................................................................................................................................

Kyyhkylän eläkeläisten ikäneuvola

SYYSKAUDEN 2010 OHJELMA

 

  1. Sampopankin asiakasilta

 tiistai 7.9.2010 klo 17.                                                         Hallituskatu 3 A, 2. kerros

-          päivittäiset raha-asiat ja ajankohtaista, Mari Häkkinen

-          säästäminen ja sijoittaminen, Antti Huuhtanen

-          kahvi/teetarjoilu

 

2.  Elinikäisen oppimisen monet kasvot /vaihtui Taideluentoon        Elixiiri

keskiviikko 22.9.2010 klo 14.00

-          terv.tiet.maist.opisk. Tuula Tarhonen, siirtyy kevättalvelle 2011

-          kahvi ja pulla 1 euron

 

3. Kulttuurimatka Helsinkiin (omakustanteinen)

tiistai 28.9.2010

-          lähtö Mikkelistä klo 6.45 ja paluu klo 20 mennessä

-          kohteet: Uspenskin katedraali (klo 10.30), Eduskunta  (klo 13) ja Veljesliitto (klo 15.30), ruokailu Kruunuhaassa ravintola  Zinnkellerissä

-          hinta  60 euroa (matka, kahvit, kirkon esittely ja ruokailu)

 

4. Sydämen ja verisuonielimistön hyvinvointi                                            Kyyhkylä

keskiviikko 6.10.2010 klo 12.30-16.00

-          lounas ravintola Porrassalmessa (hinta 5,30)klo 12.30-13.30

-          luento ylilääkäri Timo Aalto                              klo 13.30-14.30

-          kuntosali                                                          klo 15.00-16.00

 

5. Muistista – milloin pitää olla huolestunut?                                             Elixiiri

keskiviikko 27.10.2010 klo 14

Mamk:n sairaanhoito-opiskelijat

 

6. Lähimmäisen kohtaaminen                                                                          seurakuntakeskus, Savilahd.k.20

torstai 18.11.2010 klo 14                                                                               

toisen kerr.takasali,

tuom.rov.Simo S.Salo                                                                                      kahvitarjoilu (kahvi,tee,pulla)

 

7. Pikkujoulu                                                                                                            Kyyhkylä

2.12. torstai klo 12.30 – 14.00

-  jouluinen ateria                                                                                             

 - hinta 10 euroa

-  henkilökunnan ruokasali varattu                                                           

-  toivotaan Veli Matti Huittinen puheenpitäjäksi

 

22.9.2010/kv

 .......................................................................................................................................

 

Kyyhkylän eläkeläisten

ikäneuvola

 

KEVÄTKAUDEN 2010  OHJELMA

 

 

12.1.2010 KLO 14 kirjaston Mikkeli Sali           VANHENE VIISAASTI, 

 esitelmä, prof. Veli Matti Huittinen

 

26.1.2010 klo 14.00 Elixiiri                                     IKÄÄNTYNEIDEN TASAPAINO, fysioterapian opiskelijat

tiistai

 

11.2.2010 klo 10.45 – 14.15 Kyyhkylä               Kävelytesti , kokemuksia ikäneuvolasta                                                    ja  Timo Aallon esitelmä:                                                           VANHENEN VIISAASTI –                                                                            MITEN HOIDAN ITSEÄNI ITSEÄNI

 

23.2.2010  klo 14.00     Elixiiri                              Mikkelin kaupungin vanhainhoito (sairaanhoidon opiskelijat)

tiistai

 

16.3.2010 klo 14.00 Elixiiri                                    MUISTISTA JA  AIVOJEN HOIDOSTA (sairaanhoidon opiskelijat)

tiistai

 

20.4.2010 klo 8.30 – 20.00                                    VIRKISTY  KULTTUURISTA! matka TYRVÄÄN KIRKKOON  ja

tiistai                                                                            TAMPEREEN TUOMIOKIRKKOON (hinta 25 euroa, jos 40 lähtijää, ilmoittautuminen maaliskuun loppuun mennessä Kirja kahvilaan, kirjaston 2. kerros)

 

5.5.2010 klo 17-22 Kyyhkylän rantasauna      KEVEIN ASKELIN KOHTI KESÄÄ

keskiviikko                                                                 Opiskelijat tarjoavat jalkahoitoa ja niskahierontaa (ei maksua)

-          ilmoittautuminen rantasaunalle 20.4.2010 mennessä 

 

 

Elixiirin tapaamisissa tarjolla kahvia ja pullaa, hinta yksi euro.

 

17.1.2010/KV                                                           

                                                         

Kyyhkylän ikäneuvola 2009 alkaen

Ryhmä:  Kyyhkylän eläkeläiset

Ohjelma

Kyyhkylän ikäneuvolan toiminta tuottaa yleistä terveydenhoitoa täydentäviä, kunnon ylläpitoon ja omatoimisuuden säilymiseen tähtääviä palveluita. Näiden palveluiden saatavuus Mikkelin kaupungissa on puutteellista.

Ikäneuvolan lähtökohtana on hyvän vanhenemisen tukeminen osana kunnallista terveydenhoitojärjestelmää. Hyvän pohjan toiminnalle antaa Kyyhkylän eläkkeellä oleville terveydenhuollon ammattilaisille vuosikymmenien aikana kertynyt asiantuntemus ja kokemus sotainvalidien hyvästä terveydenhoidosta ja vanhenevan ihmisen kunnon ylläpidosta.

Ryhmämme tavoitteena on ennaltaehkäistä ja ajoissa havaita yleisesti tunnetut terveyden riskitekijät. Samalla yhteisen työhistoriamme ja sosiaalisen verkostomme avulla haluamme torjua yksinäisyyttä.

Ikäneuvolan lääkäripalvelut ovat tarjolla kaikille Kyyhkylän eläkeläisille, jotka niitä haluavat. Ikäneuvolan lääkäri ei hoida akuuttisairauksia.

Toiminta perustuu omien voimavarojen hyödyntämiseen vapaaehtoisuuden pohjalta. Toiminnan käynnistämiseen haetaan tukea eri tahoilta (Kyyhkylä, Veljesliitto, Otso-apteekki). Avustusten määrästä riippuen ikäneuvolaan osallistujilla on kohtuullinen omavastuu.

Kustannuksia kertyy perustutkimuksista (terveyskeskuksen laboratoriokokeista), lääkärin tarkastuksesta ja kuntoutussuunnitelman arviosta, kunnon testauksesta.

 Perustutkimuksiin kuuluu ainakin:

-          pieni verenkuva ja La

-          verenpaineen mittaus

-          kokonaiskolesterolin mittaus

-          sokeriarvojen mittaus

-          veren rasva-arvojen mittaus

-          virtsan sokerin ja valkuaisen mittaus

-          pituuden ja painon mittaus

 

Yhteisiä liikuntasalivuoroja, vesiliikuntavuoroja tai kuntosalin käyttövuoroja voidaan varata. Niihin voi osallistua ulkopuolisiakin. Kaupungin urheilusaleista ja uimahalleista voidaan hankkia oma vuoro.

Toiminnan käynnistymisen jälkeen pitäisi olla mahdollisuus omaa terveyttä koskeviin puhelintiedusteluihin ainakin terveydenhoitajalle ja mahdollisesti lääkärille. Kyyhkylän terveydenhoitaja olisi jokaisen terveydentilan tietopankki.

Ikäkausitarkastusten väli olisi 2 - 3 vuotta, mutta välillä olisi mahdollisuus ottaa yhteyttä terveydenhoitajaan.

Kunnon ylläpidossa kiinnitetään huomiota fyysiseen suorituskykyyn. Hankkeen yhteydessä kartoitetaan lisäksi jalkojen kunto, unen riittävyys, mahdolliset muistivaikeudet, lääkitys ja kokonaiselämäntilanne.

Ikäneuvolaan mukaan tulijat tuntevat kaikki toisensa. Olemme tottuneet toimimaan ryhmässä. Kokemuksemme mukaan se on oikea tapa toteuttaa tällaisia hankkeita. Meillä on näin ollen erinomaiset onnistumisen mahdollisuudet. Toiminta tulee sitouttamaan mukaan tulevat yhteisiin tavoitteisiin ja kohottamaan myös henkistä vireyttä.

 

TOIMINTAMALLI ON:

  1. Terveydentilan perustietojen antaminen tutkimuslomakkeelle postikyselynä
  2. Peruslaboratoriotutkimukset niitä haluaville
  3. Lääkärin tutkimus, lääkityksen arviointi ja kuntoutus- ja liikuntasuunnitelman määrittely
  4. Omaehtoinen kunnon ylläpito lääkärin arvion perusteella
  5. Yhteiset liikuntatapahtumat ja ryhmäkävelyt
  6. Ryhmän jäsenten keskinäinen tapaaminen kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä
  7. Ryhmän vastuuhenkilö huolehtii tietojen välittämisestä ryhmän jäsenille Mikkelin kaupungin tarjoamista liikuntapalveluista ja niiden muuttumisesta
  8. Ryhmä osallistuu terveydenhuollon yleisiin neuvontatilaisuuksiin ja ryhmä itse voi tilata luentoja asiantuntijoilta ajankohtaisista aiheista
  9. Kulut pidetään kohtuullisina, yleiseen terveydenhuoltoon rinnastettavina

10.  Toiminnan tuloksia seurataan ja niistä raportoidaan vuosittain. Tämä raportointi on tarkoitus toteuttaa yhteistyössä Mikkelin ammattikorkeakoulun terveydenhoitoalan oppilaitoksen kanssa.

 

Mikkelissä 8.5.2009

Työryhmä

1.12.2009

Tänään olin sitten Ikäneuvolalääkärissä kuulemassa tuloksia ja saamassa ohjeita. Hieman olivat arvot korkealla, mutta luultavasti kuitenkin hallittavissa elämäntapojen korjaamisella. Hiilarivapaa dieettini taisi saada minut liiaksi innostumaan ihaniin rasvaisiin juustoihin! Pitää kuitenkin rajoittaa kaiken, mikä niin hyvältä maistuu, käyttöä.

Mielialani oli kevyt ja hyvä, kun palasimme Kyyhkylästä. Laskimme ikäneuvolaystäväni kanssa leikkiä ja nauroimme. Harmaasta sateentihkuisesta päivästä ei ollut meille haittaa.

Nyt ryhdyn tarkkailemaan myös töitäni, joita olen niin helposti ottanut vastaan. En mielelläni ryhdy säännöllisen lääkkeen käyttäjäksi ja siksi yritän kuunnella omaa fysiikkaani. Paljonko on mulle riittävästi?

Mutta olen niin tyytyväinen tästä syksystä.

 

12.11.2009

Pitää ryhtyä suunnittelemaan ensi vuoden toimintasuunnitelmaa. Kokoonnumme 24.11. tiistaina ja siinä toivon mukaan keskustelemme toiveistamme ensi vuodelle. Siitä olen nyt iloinen, että niin moni on ollut tosi tyytyväinen ikäneuvola-lääkärimme Timo Aallon vastaanottoon! Kiireetöntä, rauhallista, ihmistä lähellä. Pelkäsin etukäteen, että lääkärillämme olisi liian kiireinen aikataulu eikä aikaa jäisi riittävästi. Turha pelko!

Vahinko, että minulla on tällä hetkellä liian monta rautaa tulessa. Koko ajan yritän päästä keskittymään omiin mieluisiin juttuihin, kuten tämä ikäneuvola.

 

24.9.2009

Ikäneuvola alkaa lokakuussa!

Raamit alkavat olla selvillä. Kirje lähtee alkuviikosta. Olen iloinen!

24.8.2009

Ikäneuvolan käytännön suunnittelu

Ikäneuvolan toteutus ei ole edennyt vielä monista syistä. Elokuu on ollut liian kaunis ja lämmin, keskeiset toimijat ovat olleet vielä lomilla ja itselläni on ollut monia muita tehtäviä.

Huomenna aloitan. Poikkean Elixiiriin kyselemään yhteistyön mahdollisuuksia. Siitä se alkaa.

 

  

Ikäneuvola 2009  

1. kirje 12.3.2009 - kirjelainaus

vastaanottajana Kaarina Vienola

"Olen aloitteleva terveydenhoitaja Joensuun Ikäneuvola Ruori hankkeessa ja olen etsinyt netistä onko jo olemassa vastaavanlaista neuvolatoimintaa mikä on ajatuksena/ kehitteillä täällä Joensuussa. Huomastin, että käynnistätte Kyyhkylän ikäneuvolaa. Haluaisin tietää minkä sisältöistä toimintaa teillä on. Meillä Ruori hankkeessa tavoitteena on kumppanuusverkoston luominen, jonka avulla lisätään ikääntyvien ja eri toimijoiden yhteistyötä ja osallisuutta. Kolmannen sektorin mukaantulo; järjestöt, vapaaehtoiset, ystäväpiirit yms. Tavoittelemme myös ennakoivan tuen ja varhaisen puuttumisen toimintakäytäntöjen vahvistumista ikääntyvien palveluissa osaamista vahvistamalla. Toimintaa pyrimme jalkauttamaan ylimaakunnallisesti.

Terveystapaamiset ovat asiakaslähtöisiä tapaamisia, ei niinkään terveystarkastuksia tietyllä sapluunalla. Pyrimme tavoittamaan ne yli 65-vuotiaat jotka eivät käytä säännöllisesti sosiaali- ja terveydenhuollon palveluja ja joilla on riski sairastua.

Tässä lyhyesti Joensuun kaupungin Ikäneuvola Ruori hankkeesta. Jos tunnet että meillä voisi olla jotain yhteistä Ikäneuvolan tiimoilta niin voisit ottaa minuun yhteyttä. Kiitos. Aurinkoisin terveisin Joensuusta th Tarja Voutilainen (tarja.voutilainen@jns.fi)"

2. kirje

lähettäjänä Kaarina Vienola

vastaanottajana Kyyhkylä/Timo Aalto

"Sain oheisen viestin ja kysyn nyt, olisiko Kyyhkylä kiinnostunut ja olisiko Kyyhkylällä mahdollisuuksia olla mukana Kyyhkylän eläkeläisten Ikäneuvola-hankkeessa ja samalla yhteistyössä Joensuun kanssa. Kyyhkylän ikäneuvola-ideahan syntyi viime lokakuussa mutta ei ole edennyt.

Suunnittelimme näin:

- Kyyhkylän alan ammattilaiset tietävät työurastaan, mitä hyvä vanhustenhuolto voi olla

- vastuu terveydenhoidosta on itsellä, siis omaehtoista terveydenhuoltoa

- panostus ennallataehkäisyys mutta myös terveydenhoitajan ja lääkärin palveluja

--- "

 

3. kirje

lähettäjä Timo Aalto

mm.

-- " hanke on luonnollisesti kiinnostava"---

 

 

 

  

Ikäneuvola/vanhusneuvola - syksy 2008

Vanhusneuvola-hankkeet ovat olleet tämän vuosikymmenen suosittuja aiheita niin, että niistä keskustellaan paljon ja tehdään aloitteita mutta ne jätetään ei-kiireellisinä ja rahanpuutteen vuoksi saman tien lepäämään vuosikausiksi.

Kyyhkylän eläkkeellä olevat terveydenhuollon ammattilaiset, joita ovat mm. ylihoitajat, sairaanhoitajat, apuhoitajat, kuntohoitaja, liikunnanohjaaja ja farmaseutti, ovat olleet huolissaan Mikkelin vanhusten nykyisen terveydenhuollon tilasta.

Niinpä kuukausitapaamisessa päätettiin ryhtyä toimeen. Kyyhkylän ikäneuvola (tämä on työnimi) toimii omaehtoisesti. Ryhmään kuuluu kaikkiaan alle 40 Mikkelissä asuvaa eläkeläistä. Omasta terveydestä huolehtiminen on jokaisen omalla vastuulla. Jokainen on oman terveytensä paras huolehtija, kun siihen vaan on mahdollisuus.

Tässä suunnitteluvaiheessa selvitetään, mitkä tutkimukset ja minkälaisin väliajoin ovat tärkeitä ikäihmisen terveydelle. Vastuulääkäristä käydään neuvotteluja. Lääkäri vahvistaa toiminnan raamit niin, että siitä ei tule liian raskasta. Ennalta ehkäisyyn kiinnitetään huomioita neuvonnalla. Lääkehuollossa pysytään tiedon hankinnassa ajan tasalla.

Ryhmän yhteisöllisyys tulee olemaan voimavara yksinäisyyden torjumisessa. Ryhmällä on myös tukenaan mielenterveysalan ammattilainen.

Ikäneuvola-ryhmä paneutuu nyt siihen tietoon, mikä on aikaisemmin selvitetty.  Se seulotaan omalla ammattitaidolla.

Kyyhkylän eläkeläiset tietävät elämäntyönsä, sotainvalidien terveydenhoidon, perusteella, minkälaista hyvä vanhusten terveydenhoito voi olla.

Tavoitteena on, että ikäneuvola toimii jo kevätkaudella. Tuloksia toiminnasta annetaan muiden vanhusryhmien käyttöön.